Musiikki

Kuuntelen musiikkia lähes aina. Tai sanotaan, että musiikki soi melkein aina - kuuntelun kanssa tahtoo olla vähän niin ja näin. Silloin, kun aikaa on, nautin musiikkiin keskittymisestä paljon. Joskus tuntuu, että laulujen kautta moni asia uppoaa kalloon paljon helpommin kuin esimerkiksi lukemalla.

Musiikissa minulle merkitsee paljon paitsi itse soitanto, myös sanoitukset. En halua kuunnella sellaista musiikkia, jonka sanat ovat ristiriidassa sen kanssa, miten itse uskon ja ajattelen.

Ehdottomia suosikkejani ovat esimerkiksi

Kotimaisista kuunnelluimpia taitavat olla Edellämainittujen lisäksi arkistossa on epälukuinen joukko muiden artistien levyjä sekä jokunen klassinen levy, joiden kuuntelu tosin tahtoo jäädä vähiin.

Jukka Marin 1996