Kodinkoneet

Ajatuksia kodinkoneista sekä niiden tuottamasta henkisestä kärsimyksestä

Astianpesukone

Astianpesukone, tuo vihonviimeisistä viimeisin kauhukapine, nauttii ilmeisesti peltikuorensa sisällä suuresti siitä, että sen omistaja huomaa juuri ennen ruokailua tarpeellisten astioiden olevan koneessa likaisina. Sillä mikä muukaan astianpesukone on kuin kallis kaappi, jossa säilytetään astioita likaisina aina siihen saakka, että ruoka on kuivunut ja takertunut niiden pintaan tiukemmin kuin pikaliima käyttäjänsä sormiin? Kone kun ei koskaan tule niin täyteen, että sen käynnistäminen tuntuisi oikeutetulta. Ilman astianpesukonetta tiskit tiskattaisiin aikanaan eikä verenpaineen tarvitsisi ampaista huippulukemiin silloin, kun on tarkoitus aloittaa ruokailu, mutta joutuukin ensin "tiskaamaan" astiat vasaran ja taltan kera.

Sitä paitsi astianpesukoneen pesutulos on kaikkea muuta kuin kiitettävä. Tahroja, pinttyneitä ruoanmuruja ja muuta sotkua on astioissa usein enemmän pesun jälkeen kuin ennen sitä. Ja entäpä jos joku onneton purnukka on sattunut kääntymään koneessa pesun aikana suu ylöspäin? Mistä ihmeestä se möhnämäärä purnukkaan ilmaantuu?

Kaiken lisäksi astianpesukone pitää sellaista möykkää, että sen käynnistämisen jälkeen on kiireesti suljettava viisi ovea jäljessään ja haudattava pää tyynyjen alle. Eipä ihminen tiskatessaan riko työsuojelumääräysten desibelirajoja, ei.

Pyykinpesukone

Pyykinpesukone on itse asiassa aika hyvä keksintö eikä minulla ole sitä vastaan juuri mitään. On tietysti hieman ikävää, että pesukonetta saa linkouksen jälkeen etsiä milloin pesuhuoneesta, milloin olohuoneesta ja milloin rappukäytävästä, mutta siihen tottuu yllättävän pian. Seuraavan linkouksen aikana kone on suhteellisen helppo taluttaa takaisin omalle paikalleen.

Ikävimpiä piirteitä pesukoneessa ovat oikeastaan pestävien vaatteiden värien sekoittuminen, kunnes kaikki pyykki näyttää violetinharmaalta sekä paperinenäliinan murujen ilmestyminen kaikkiin pestyihin vaatteisiin.

Edellinen ei tietenkään ole koneen, vaan vaatetehtailijoiden syytä (jos kaikki vaatteet olisivat alkujaan sinisiä, värit eivät sekaantuisi!). Jälkimmäinen sen sijaan on selvästi jonkin häiriintyneen pesukonetehtailijan juoni. Koneen uumeniin on piilotettu pari pakkaa nenäliinoja ja kone sopiviksi katsominaan hetkinä annostelee pienen annoksen nenäliinamössöä pyykin sekaan pyykkärin harmiksi. Todennäköisyys näyttää kasvavan suoraan verrannollisesti pyykin tummuuteen ja tärkeyteen nähden.

Mankeli

Koska emme omista mankelia, en vielä ole pääsyt tutustumaan niiden omituisuuksiin. Sen kuitenkin tiedän, että pahaa-aavistamaton käyttäjä saattaa liiskata mankelissa sormensa tai ainakin repiä vaatteensa riekaleiksi. Palaan mankeleihin tarkemmin sitten, kun sellaisen saamme jonnekin mahtumaan.

Lisäys: Nyt meillä(kin) on mankeli. Huriseva rohjake, joka tuntuu ratkeavan liitoksistaan heti, kun sillä erehtyy mankeloimaan jotain nenäliinaa suurempaa tai paksumpaa vaatekappaletta. Saumojen kohdalla mankeli hypähtelee uhkaavasti ilmaan ja päästelee mitä kauhistuttavimpia paukahduksia ja kolahduksia. Kun aparaattiin erehtyy syöttämään pussilakanan, kangasvyyhti kasvaa niin paksuksi, että se ottaa kiinni edessä olevaan suojalevyyn ja sammuttaa mankelin kesken kaiken.

Mankelin ääni muistuttaa erehdyttävästi lasten sinistä, muovista valmistettua kuuautoa, jossa on nelisakaraiset, oranssinkeltaiset pyörät ja jollainen minulla oli pari vuotta aikaisemmin kuin naapurin poika sai paristokäyttöisen ja naruohjattavan hinausauton, jonka katolla oli vilkkuvalo. Mankelin ääni tosin on voimakkaampi ja metallisempi, ikäänkuin kuuauto olisi varustettu metallisella kaikupohjalla.

Mankelin vaikutus lienee lähinnä psykologinen, koska kaikkein ryppyisimpiin ja paksuimpiin riepuihin sen teho tuntuu varsin vaatimattomalta. Erikoista on myös se, että ensin kuivatut pyykit on jälleen kasteltava, jotta mankeli mahtaisi niille edes jotain.

Mikroaaltouuni

Mikä sulattaa ja kypsentää ruoan nopeasti ja vaivattomasti? Mikä kohdentaa energian juuri ruoan lämmittämiseen ilman, että astia kuumenee turhaan? Mikä on nopein tapa lämmittää pakastimesta kaivettu jäinen lihapiirakka tai sulattaa erilleen yhdeksi möhkäleeksi jäätyneet kyljykset?

Ei ainakaan mikroaaltouuni.

Mikroaaltouunissa riehuvat mikroaallot iskeytyvät yhteen molekyyliin ruoassa kuumentaen ja polttaen sen karrelle samaan aikaan, kun muut osat pysyvät täydellisellä varmuudella jäässä. Jos jäisetkin kohdat haluaa saada suliksi, on uhrattava ensin lämmenneet osat polttouhrina pikaruoan epäjumalille. Jopa niin vanha keksintö kuin aurinko osaa levittää säteensä tasapuolisesti niin hyville kuin pahoillekin, mutta mikroaaltouuni ei.

Lisäksi mikroaaltouunille on ominaista, että esimerkiksi lihapiirakka on lämmittämisen jälkeen vetinen lötky, kun taas oikeassa uunissa lämmitettynä piirakasta tulee rapeakuorinen ja maukas. Mikroaaltouunin ainoaksi eduksi jääkin PC-koneiden CD-ROM-levyjen paistaminen kauniiden valoefektien kera.

Yleiskone

Viritetyn mopon jälkeen pahinta meteliä pitää yleiskone. Metelinkin tosin vielä sietäisi, mutta laitapa yleiskone vatkaamaan kalakukkotaikinaa. Ellei koneen sulake sihahda heti kättelyssä, saa käyttäjä varoa ympäriinsä singahtelevia hammasrattaita, kun hentoinen kone palaa jälleen tomuksi. Miksi kummassa konetta ei ole suunniteltu juuri sellaiseen työhön, mikä käsin on hankalaa ja rasittavaa? Nykyisillä yleiskoneilla voi hoitaa vain sellaisia tehtäviä, kuin kerman vispaamisen ja .. ja .. jaa, voikos niillä muuta tehdäkään?

Pölynimuri

Ihminen osaa lähettää miehittämättömiä luotaimia kaukaisia planeettoja tutkimaan ja toisinaan ne jopa osuvat sille avaruuden kulmalle, jolle ne oli tarkoitettukin. Siitä huolimatta ei ole kyetty kehittämään pölynimuria, joka siivoaisi asunnon automaattisesti - tai edes oppisi olemaan törmäilemättä oviin, seiniin, tietokoneisiin ja kaiuttimiin.

Vuodesta toiseen imuria saa kiskoa perässään samoja reittejä, mutta imuri ei silti opi mitään. Heti, kun silmä välttää, se syöksähtää päin ovea tai kaiuttimen bassoelementtiä niin että rysähtää. Ilmeisesti imurin kääntyvä etupyörä on suunniteltu nimenomaan siten, että laite säntäisi aina mahdollisimman arvaamattomaan suuntaan aiheuttaen suurimmat mahdolliset vahingot.

Nykyaikaisissa imureissa on hienouksia, kuten portaaton tehonsäätö ja pölypussin täyttymisestä kertova merkkivalo. Tehonsäädöllä voi kätevästi määritellä, meneekö räsymatto imurin sisään kokonaan vai vain puolittain. Pölypussin merkkivalon olemus ei ole vielä itselleni selvinnyt, sillä valo ei suostunut syttymään vielä siinäkään vaiheessa, kun paitsi pölypussi, myös imurin letku olivat täynnä pölyä, hiekkaa sekä imurin löytämiä kadonneita arvoesineitä.

Meidän imurissamme on kätevä lokero erilaisille suuttimille, jolloin ne kulkevat aina imurin mukana. Harmi vain, että imurin kehittämä alipaine vetää lokeron kannen kiinni niin, että suuttimien vaihtoa on turha kuvitellakaan ilman imurin sammuttamista luukun avaamiseksi. Sisäänkelautuva verkkojohto on ihme kyllä toiminut. Epäilen, että se ei ole vielä tajunnut imurin takuuajan päättymistä ja yrittää epätoivoisesti toimia, jottei valmistaja joutuisi huoltamaan sitä omalla kustannuksellaan.

Keskuspölynimuri

Keskuspölynimurin suunnittelijan täytyy olla täysin kieroutunut keksijä, sillä en ole kyennyt keksimään laitteesta vielä mitään todella vakavia puutteita. Tietysti imurin nälkävuottakin pidempi rypyläinen letku tahtoo jyystää seinistä nurkat mennessään ja letkun vyyhteäminen säilytystä varten tuottaa varsinkin naisväelle ongelmia, mutta muuten laite on onnistunut kätkemään siihen epäilemättä sisältyvät kenties jopa hengenvaaralliset puutteet hyvin. Syöpää keskuspölynimuri tietysti aiheuttaa, kuten kaikki muukin nykymaailmassa.

Liesituulettimen tavoin myös keskuspölynimurilla on varsinaisen käyttötarkoituksensa lisäksi myös laajempi merkitys. Kun imuri usein sijoitetaan varastoon tai autotalliin, naapurusto voi kätevästi seurata siivouskertojen määrää ja veikkailla sen perusteella sohvan alla asustelevien villakoirien runsaslukuisuutta. Saattaapa taitava naapuri pystyä ennustamaan vieraiden käynnit ja pitempiaikaisen, mahdollisesti kirjallisen seurannan jälkeen päättelemään suvun juhlapäivätkin. Tähän ei vanhanaikaisella raahattavalla imurilla päästä.

Liesituuletin

Entisaikoina naapureiden piti arvailla, mitä ruokaa missäkin mahdetaan kokata. Syökö Rummukainen taas paistettuja silakoita ja Yli-Erkkilä kaalikeittoa? Toisaalta sai itsekin popsia mitä lystäsi ilman, että naapureiden haistimet tiesivät mitään. Ja jos ruoka joskus paloikin pohjaan ja pihvit haihtuivat savuna ilmaan, naapureilla ei ollut siitä aavistustakaan. Paitsi tietysti kerrostalossa.

Sitten keksittiin liesituuletin, tuo oiva hajuviestin, joka tehokkuudessa voittaa jopa intiaanien savumerkit ja ihmissyöjien rummut.

Paistoitpa kalaa tai lihaa, koko kulmakunta tietää kaiken. Ja annas olla, jos jäät suustasi kiinni puhelimeen ja kala vähän kärähtää. Koko tienoo on sinisen savun vallassa ja palohälyttimet soivat. Viimeistään savusukeltajien saapuessa paikalle ruokarauha on mennyttä. Eläköön, liesituuletin.

Saunan kiuas

Ei saunaa ilman kiuasta - eikä kiuasta ilman kiuaskiviä. (Vuolukivihirvityksiä ei tässä lasketa kiukaiksi.) Mistähän mahtaisi löytyä se guru tai maahinen, joka osaisi erehtymättömällä varmuudella asetella kiuaskivet paitsi kiuasvalmistajan ohjeiden mukaan, myös siten, että löylyä riittäisi useammallekin saunojalle? Kiviä tulisi olla riittävän paljon, jotta lämpöenergiaa riittäisi isommankin kylpijäjoukon hiostamiseen - toisaalta kivien pitää olla niin harvassa, että ilma pääsee vapaasti puikkelehtimaan kivien väleistä.

Ainakin sähkökiukaaseen kiviä asettelemaan tarvitaan melkoinen kumimies. Vastukset ovat tiheässä ja aina tiellä. Kiviä ei saa kiilata liian tiukkaan vastusten väliin. Vastusten tulisi kokonaan peittyä kivien alle (mutta toisaalta kivien ei tulisi olla kiukaan etureunan yläpuolella - kaksi täysin ristiriitaista vaatimusta!).

Miksi muuten kiuaskivien pitää olla niin tasalaitaisia? Nehän pyrkivät väkisinkin asettumaan ilmatiiviisti toisiaan vasten, mikä tietää huonoja löylyjä ja vastusten tuskallista kuolemaa. Jos kivet olisivat luonnollisen pyöreitä, niitä ei millään ilveellä saisi liian tiuhaksi kivimassaksi. Mutta ei, kiuaskivitehtaassa on ajattelu kielletty.

Paras ohje kiukaan omistajille on UNIXista tuttu "jos se toimii, älä ihmeessä koske siihen!".

Jääkaappi

Jääkaapissa on kätevä säilyttää (ja pilaannuttaa) erilaisia ruokia. Yleensä kaapin ovessa on näppärä hylly, johon voi sijoittaa limonaatipulloja ja muita pitkänomaisia esineitä, joiden on oltava helposti saatavilla. Harmi vain, että pullot tahtovat massan hitauden vuoksi pysyä ovea avattaessa paikallaan ja tipahdella sitten lattialle.

Jääkaapissa voi myös valmistaa juomia, kuten simaa. Tässä kannattaa kuitenkin olla hyvin varovainen, jottei kävisi niin kuin meillä. Yksi simapulloista nimittäin räjähti melkoisen jymähdyksen kera ja ehdin jo luulla vanhan monitorini pamahtaneen tuhansiksi pirstaleiksi. Sen sijaan jääkaapin ovet olivat lennähtäneet auki ja kaapin takaseinään oli ilmestynyt pullonsirpaleen repimä reikä. Tämän tapahtuman jälkeen meillä ei ole enää valmistettu simaa.

Jääkaappien tiettyihin osiin pyrkii ajanoloon tiivistymään kosteutta, joka sitten jäätyy karmeiksi jäävuoriksi. Sopivaan paikkaan osuessaan jää alkaa vääntää kaapin eri osia irti toisistaan ja aiheuttaa erikoisia paukahduksia yön hiljaisina hetkinä. Tähän mennessä en ole vielä päässyt selville, mitä niin sanottu automattisulatus tekee - ei se ainakaan jäätä näytä sulattavan.

Pelottavinta jääkaapissamme on huokauksenkaltainen ääntely, joka kuuluu selvimmin pimeinä öinä, jolloin lahdelta nouseva sumu kietoo koko seudun kosteaan, harmaaseen harsoonsa. Luultavasti jääkaapin putkistoihin on jäänyt loukkuun jonkun entisen jääkaappitehtaan työntekijän haamu, joka huokailee ahtaassa vankilassaan ja odottaa vapautumistaan. Mahtaneeko valmistaja korvata vahingot, jos haamu erehtyy syömään ruokamme pitkää tuomiotaan istuessaan? Ihan varmasti meillä piti vielä olla pakastekaapissa mansikkajäätelöä.. mihin ihmeeseen se on voinut kadota?